All Posts By

tmerila

Halako-tiedote 1/2016

| Yleinen | Ei kommentteja

* Valokuituverkon rakentaminen on päättynyt vuodelta 2015, jolloin Pöllä–Hentuntie
välinen alue saatiin valmiiksi. Marjaniementie–Isonkyläntien risteys on osittain valmis
ja sen rakentamista jatketaan keväällä 2016. Muut rakennettavat alueet: Marjaniemi,
Keskikylä, Ojakylä ja Santonen kuuluvat vuoden 2016 suunnitelmaan.

Nopean tilaajan liittymistarjous!
* Kaikki yksityistaloudet, jotka tekevät liittymäsopimuksen 15.3.2016 mennessä
saavat rakennettavilla alueilla kuitumuuntimen (kuitumodeemin) ilmaiseksi. Edun
arvo on 129 euroa. Syynä pikaiseen aikatauluun on Maaseuturahaston rahoittaman
kyläverkkohankkeen hakuajan päättyminen. Myöhemmin tehtäville liittymille ei ole enää
mahdollisuutta saada EU-rahoitusta.

Katso alkuperäinen tiedote PDF-muodossa tästä.

Verkon rakentaminen jäi talvitauolle

| Yleinen | Ei kommentteja

Hailuodon laajakaistaosuuskunnan runkoverkko saavutti Sauvolan itsenäisyyspäivän alla ja samalla rakennettiin matkan varrella olevat liittymät Pöllän tienhaarasta länteen päin.  Koska talvi on viimein alkanut antaa merkkejä tulostaan, päätti osuuskunnan hallitus, että verkon rakentamisen on aika jäädä tästä eteenpäin tauolle talvikaudeksi ja keskitymme nyt saattamaan jo rakennetut liittymät toimintakuntoon, kuuntelemaan ensimmäisiä käyttäjäkokemuksia ja valmistautumaan tulevan kesän rakennuskauteen.

 

Kirkonkylän keskus harjakorkeudessa, yhteys Soneraan kytketty!

| Yleinen | Ei kommentteja

 

001keskus_web

Hailuodon laajakaistaosuuskunnan Kirkonkylän keskuksen harjakaisia vietettiin hartaissa tunnelmissa joulukuun 1. päivänä vuonna 2015, kun verkon ensimmäinen liitäntäpiste kytkettiin sähkönjakeluun ja yhdistettiin palveluoperaattori Soneran kaapeliin.  Ensimmäisen vaiheen liittymäasiakkaat ovat enää askelen päässä huippunopeasta internet-yhteydestä valokuiduissansa!  Keskuksen rakennustyöt jatkuvat liittymien kytkentäpisteiden viimeistelyn merkeissä.

Runkokaapelin rakennustyöt kohti länttä ovat edenneet Isonkyläntien risteykseen saakka ja reitin varrelle sijoittuvia liittymiä aletaan pian toteuttaa.

 

Verkon rakentaminen etenee, ensimmäiset liittymät pian käyttöönottovalmiita

| Yleinen | Ei kommentteja

Valokuituverkon rakentamisen ensimmäinen vaihe on saavuttanut päätepisteensä – Pölläntien varsi on rakennettu Luovontielle asti ja
reitille rakennettujen liittymien viimeistelytyöt ovat menossa. Runkokaapelin rakennustyöt ovat edenneet itään kunnantalon nurkille saakka ja kytkentäkeskuksen pystytys sekä sen yhdistäminen palveluoperaattorin verkkoon ovat työn alla.

Säiden salliessa töitä jatketaan tänä syksynä vielä runkokaapelin vedolla Pölläntien risteyksestä länteen kohti Sauvolaa.  Jo rakennettujen liittymien käyttöönotto tulee mahdolliseksi, kun kytkennät keskuksesta palveluoperaattorin verkkoon valmistuvat. Kytkentätöiden odotetaan valmistuvan tammikuuhun 2016 mennessä.

Kun osuuskunnan liittymäkeskuksen kytkentä Soneran verkkoon valmistuu ja liittymä osakaskiinteistössä on kytketty käyttövalmiiksi, voi osakas tehdä Soneran kanssa palvelusopimuksen.  Myös osuuskunnan perimä kuukausilaskutus käynnistyy, kun liittymä otetaan käyttöön.

Julkinen kuuleminen: Avoimen tietoliikenneverkon rakentaminen Hailuodossa

| Yleinen | Ei kommentteja
Hailuodon laajakaistaosuuskunta rakentaa avoimen tietoliikenneverkon tilaajayhteyksiä valokuitutekniikalla Hailuodon kunnan alueella vuosien 2015 – 2017 aikana asukkaiden, yritysten ja Hailuodon kunnan käyttöön. Rakennusalueita ovat Marjaniemi, Kirkonkylä, Keskikylä, Pöllä, Koivukylä, Kittilännurkka, Ulkokarvo, Ojakylä ja Santonen. Kyseisen tietoliikenneverkon rakentamista varten on haettu rahoitusta Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.
Rakennettavalla alueella ei ole ennestään vastaavaa tietoliikenneinfrastruktuuria, joka tukisi vähintään 100/100 Megan yhteyksiä. Tällä kuulemismenettelyllä Hailuodon laajakaistaosuuskunta pyytää muita teleoperaattoreita ilmoittamaan, aikovatko ne rakentaa vastaavilla ominaisuuksilla tilaajaverkkoja Hailuodon kyläalueelle markkinaehtoisesti kolmen (3) vuoden kuluessa suunnitellun tukitoimenpiteen julkaisemisajankohdasta. Ilmoitus on lähetettävä Hailuodon laajakaistaosuuskunnalle 6.12.2015 klo 16.00 mennessä postitse osoitteeseen: Hailuodon laajakaistaosuuskunta, Vääräpäänkuja 29 90480 Hailuoto.
Tämä kuulemismenettely ei koske runkoverkon rakentamista Hailuotoon.
Lisätietokyselyt maanantaina 16.11.2015,
projektipäällikkö Jukka Laine, p. +358 50 62901

Lehti-ilmoitus (julkaistu sanomalehti Kalevassa 8.11.2015): Julkinen kuuleminen: Avoimen tietoliikenneverkon rakentaminen Hailuodossa