Näin Hailuodon valokuituhanke etenee

Kunnan taloudellinen ja henkinen tuki on ensiarvoisen tärkeää meidän kaikkien yhteiselle valokuituverkkohankkeelle. Laadukas ja pitkäaikainen valokuituverkko tuo Hailuotoon uusia mahdollisuuksia niin koteihin, yrityksiin kuin kunnallekin. Hyvin todennäköisesti tämän päivän tietoliikennepalveluille naureskellaan Hailuodossa vuonna 2035 ja kuten nykyisin voidaan naureskella sille että vuonna 1995 lankapuhelimella soitettiin Hailuodosta ensimmäisiä kertoja Internetiin. Taisi moni meistä olla silloin sitä mieltä, että mihin tuota yhteyttä tarvitaan ja se maksaakin niin paljon.

Lähipäivinä tapaamme Viestintäviraston edustajat ja jätämme alustavan tukirahahakemuksen Viestintävirastoon, jota tulemme täydentämään vielä ennen lopullisen hakemuksen jättämistä. Viestintäviraston tukea on Hailuodon osalta saatavilla lähinnä runkoverkon ja laitetilojen rakentamisen, yhteyteen mantereelle sekä muutamiin asiakasliittymiin. Kyläverkkojen rakentamisen osalta tulemme hakemaan rahoitusta myös EU:n maaseudun kehittämisrahastosta. Maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 hankerahoituksen virallinen haku käynnistyy vuonna 2015.

Aloitamme nyt tekemään myös esisopimuksia liittymistä, jotta Hailuodon kunta ja osuuskuntamme voi varmistua siitä, että verkkoon saadaan riittävästi liittymiä. Lähiaikoina tulemme julkaisemaan myös HALAKOn omat www-sivut, josta hankkeen etenemistä on helppo seurata. Ensi vuoden alkupuolella järjestämme verkonrakentamisesta julkisen tarjouskilpailun. Tarjouskilpailun jälkeen varmistamme vielä hankkeen kannattavuuden ja osuuskuntamme tekee lopullisen päätöksen verkonrakentamisen aloittamisesta.

Tavoitteenamme on, että verkkoa päästään rakentamaan alkukesästä 2015 ja kesän loputtua alkaisi liittymien käyttöönotot. Kaikki liittymät pyritään asentamaan vuosien 2015 ja 2016 aikana ja eri alueiden rakentamien tulee määräytymään pitkälti asiakaskiinnostuksen mukaan. Näin sinä voit vaikuttaa verkon rakentamisen aikatauluihin liittymällä osuuskuntaan ja tekemällä alustavan esisopimuksen jo nyt. Esisopimukset eivät ole sinua sitovia sopimuksia, vaan vasta varsinainen allekirjoitettu sopimus sitoo sinua liittymän toimituksen osalta. Sitovia sopimuksia aletaan allekirjoittamaan keväällä tehtävän rakentamispäätöksen jälkeen, jolloin myös liittymien lopulliset maksut ovat jo selvillä.

Liity osuuskuntaan nyt ja tee samalla liittymästä esisopimus.:

Jukka Laine, osuuskunnan verkkosuunnittelija

—-
Tutustu myös osuuskunnan hallitukseen: [avaa linkki].

Close Menu